Ponipalvelu A&K pyörähti käyntiin vuonna 2015. Toimimme Keski-Suomessa Vesangassa Halilan tilalla. Matkaa Jyväskylän keskustasta on vain n.12 kilometriä.

Halilan tila tarjoaa mahtavat puitteet monenlaiseen harrastamiseen. Meillä on maneesi hiekka-kuitupohjalla sekä estekalustolla. Ulkokenttä on uusittu kumi-hiekka-kuitupohjaiseksi kesällä 2019 sekä samalla uusittu kentän aidat. Tilan ympärillä on mahtavat hiekkatiet ja luonnon maastot.

Meillä on koulutetut tutut rakkaat ponit, joilla mahdollista kokeilla ratsastusta vaikka ensikertalaisenkin. Isompia poneja löytyy myös jos vaikka äiti tai isi haluaisivat samalla testata tasapainoaan. Edistyneemmät ratsastajat pääsevät kisaamaan myös tallin ulkopuolelle. Kasvatamme myös New Forest-sekä Shetlanninponeja. Suurin osa tuntiponeista onkin omia kasvatteja.

Tarjoamme eritasoisia tunteja koulutetuilla poneilla. Ohjelmassa esteitä, koulua, maastoa sekä paljon tasapainoilua. Kesällä järjestämme suosittuja päiväleirejä. Järjestämme myös tallikilpailuja joihin kaikki voivat osallistua. Ponikerhoomme voi osallistua milloin vain. Siellä voi turvallisesti aloitella harrastusta, ja siirtyä sitten vaikka viikkotunneille kun varmuus lisääntyy. Kaikenikäiset tervetulleita!

Tarjoamme myös karsinapaikkoja kimppatallin muodossa. Kysy tämän hetken tilanne Annelta.

Tule siis tutustumaan meihin ja poneihin!

Ratsastustunti kyselyt: Karoliina Kinnunen 0408218828 (myös viestit)

Talliin liittyvät asiat: Anne Hurtta 050-3792734 (viestit)

Vastaamme mielellään myös ponipalvelu@gmail.com

*Huom!! Peruutuskäytäntö* : PERU HETI AIKASI HOPOTISTA KUN TIEDÄT ETTET PÄÄSE TUNNILLE. Järjestelmä antaa 24h aiemmin peruutusta ajasta korvausajan.(voimassa 1 kk)

SAIRASTAPAUKSISSA 12h peruutuskäytäntö, viesti Hopotista perumisen lisäksi Karoliinalle. (Voimassa 1kk) Täysi maksu veloitetaan jos tunnin alkuun on alle 12h.

Korvausratsastusaikaa voi varata muilta vapailta tunneilta. Hopotin kautta näkee ajat tai kysymällä Karoliinalta. Jos ratsastaja unohtaa tulla varaamalleen ajalle niin joudumme veloittamaan täyden hinnan. 

Satunnaisesti kävijällä samat käytännöt. 

   

Contact

Tallin os Paavonkorventie 20, Vesanka.
Talli avoinna ma-pe klo 15-20, la 11-16

HUOM! Tallikortin voi ostaa vain tekemällä varauksen. Klikkaa "varaus", mene oman tunnin kohdalle, tästä pääsee valitsemaan sopivan kortin ja maksutavan.

HUOM! Kaikki tunnit on avoinna kaikille osaamistaso huomioiden.

News